Syyskuussa 2021 Jaana Tyni otti yhteyttä ja halusi kysyä, miten yhteisöllinen Kesäkeidas-projekti toteutettiin. TAIDA!-hankkeen Sanna Niikkonen ja LUONNOLLISESTI-hankkeen Voimavaroja luonnosta -ryhmän ohjaaja Viivi Törmänen vastasivat.
KIRJOITTAJA: Jaana Tyni, yhteisöpedagogi YAMK -opiskelija, XAMK
Kuusamossa on kahtena peräkkäisenä kesänä toteutettu Kuusamon Kesäkeidas – yhteistyöprojekti. Ensimmäisenä vuonna Kesäkeidas sijoittui kaupungin pääkirjaston edustalle, tänä vuonna projekti laajeni kirjaston lisäksi myös nk. Kelan rantaan Kuusamojärven äärelle. Kesäkeitaissa oli niin luontoon kuin myös taiteeseen liittyviä yhteisöllisiä toimintoja ja elementtejä. Vuonna 2020 Kuusamon kesäkeidas voitti Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointipalkinnon.
Toiminta sai alkunsa Vastuullinen kirjasto ympäristötietoisuuden edistäjänä -hankkeen yhteistyötiedustelusta. Yhteistyöhön lähtivät mukaan LUONNOLLISESTI-hanke, TAIDA!-hanke, Nuorten työpaja, Päiväkoti Ullakaisa ja Luontopäiväkoti Otso sekä Kuusamon 4H-yhdistys ry. Mukaan kysyttiin myös vanhusten ja mielenterveyskuntoutujien palveluasumisen väkeä, mutta he eivät innostuneet toimijoiksi asti. LUONNOLLISESTI-hanke ja kirjasto koordinoivat toimintaa.
Vuosi 2020 toi tullessaan Covid-19 pandemian. Kesäkeitaasta kehitettiin ja siitä muodostui terveysturvallinen kohtaamispaikka niin hankkeiden asiakkaille kuin myös kuntalaisille.
Alun perin projektin kohderyhmänä olivat Voimavaroja luonnosta -ryhmäläiset ja TAIDA!-hankkeen asiakkaat (sosiaalisen kuntoutuksen asiakkaita, maahanmuuttajia ja nuoria kuusamolaisia). Yhteistyökumppanit toivat mukaan tullessa uusia kohderyhmiä, mm. päiväkotilapset, 4H-nuoret sekä kirjaston asiakkaat. Projektin edetessä osallistuminen ja yhteisöllisyys laajeni koskemaan kaikkia kuntalaisia ja matkailijoita.
Osallistumistapoja oli monia. Voimavaroja luonnosta -ryhmäläiset rakensivat kesäkeitaalle kasvilavat ja osallistuivat kasvien hoitoon. Kirjasto antoi kasvien hankintaan rahaa, 4H-yhdistys toi ituperunoita ja hyötykasveja kasvulavoille, päiväkotien työntekijät ja lapset kävivät säännöllisesti kastelemassa kasveja. Kaupunki lahjoitti kasvilavoja varten multaa sekä toimitti isoja ja pieniä kiviä keitaille. Ensimmäisenä kesänä TAIDA!-hankkeen asiakkaat maalasivat kirjaston edustan asfaltille mattoja, Värisilmä lahjoitti maalit siihen. Toisena kesänä TAIDA!-hankkeen panos kasvoi, ja he huolehtivat pääsääntöisesti Kelanrannan keitaasta. Kelanrannan keitaalla on tänä kesänä rakennettu ”kantotaloja” haapojen kannoista Kuusamo-opiston kieliryhmäläisten toimesta, neulegraffitia on tehty Marttojen ja paikallisten mummojen toimesta, linnunpönttöjä rakennettu Luovuuden kieliryhmässä ja isoja kiviä maalattu istuimiksi ja pienempiin kiviin on maalattu hymiöitä. Keitaalla oli mato-onki, jota sai lainata kuka vain. Kelanrannassa oli myös useita sanataidepenkkejä, johon osallistujat ja ohikulkijat, ihan ketkä vain, saattoivat kirjoittaa sanataidetta tai kesäterveisiä, siellä oli koko kesän ajan tussi sitä varten. Kieliryhmäläiset kirjoittivat luontoaiheisia sanoja opetellessaan suomen kieltä. Kirjaston väki teki kaksi sanataidepenkkiä kirjaston eteen, he kirjoittivat penkkeihin kuusamolaisia ”sananpaukauksia”. Nuorten työpajan nuoret tekivät betoninalleja, joille Taitokeskuksen väki virkkasi ja neuloi niille vaatteita.
Kelanrannasta on silta viereiseen Kirkkosaareen ja kesäkeidas levittäytyi hieman sinnekin. Siellä rakenneltiin eri toimijoiden ja yhteistyötahojen toimesta kehyksiä, joista voi katsella luontoa ja maisemaa, tai kuvata itsensä maisemassa ja jakaa kuva sitten sosiaalisessa mediassa. Toimijoita tuli projektiin mukaan tänä kesänä lisää, mm. kaupungin nuorisopalvelut ja yksi päiväkoti lisää, hekin rakensivat omat kehyksensä saareen.
Kauden päättäjäiset on pidetty molempina vuosina kirjastolla, jolloin on samalla juhlittu kekriä. Päiväkotilapset tekivät siellä perunapainantaa kangaskasseihin, ja kirjaston väki luki kekrisadun lapsille. Tänä vuonna Kelanrannan keitaalla oli myös omat päättäjäiset, jolloin siellä paistettiin lättyjä ja tarjottiin kahvia osallistujille.
Projektiin käytetyt resurssit on saatu pääosin ESR-hankkeiden kautta. Ilman hankerahaa projekti ei olisi toteutunut ainakaan tässä laajuudessa. Projektin koordinointi tuli hankkeiden kautta ja työntekijäresurssia ja itse toimintaa suunnattiin kesäkeitaan rakentamiseen ja siellä toimimiseen. Hankkeiden asiakkaita on tavattu kesäkeitailla ja TAIDA!- hankkeella oli viikottain asikkaiden kanssa keidastreffit Kelan rannassa. Ohikulkijat ovat istuskelleet keitaalla usein ja kylän nuoret ovat kokoontuneet siellä iltaisin. Päiväkotiryhmät tekivät retkiä ja vanhusten palveluasumisen asukkaat ja työntekijät ovat ulkoilleet keitaalla. Mitään ei ole kumpanakaan kesänä rikottu tai töhritty!
Motivoinnin suhteen ei ole koettu haasteita. LUONNOLLISESTI!-hankkeen ryhmäläiset ovat tienneet jo tullessaan hankkeen piiriin, että ryhmätoiminnan tavoitteena on luontosuhteen vahvistaminen ja lähiluonnon hyödyntäminen. Ideana on ollutkin herätellä ihmisiä huomaamaan, että kaupunkiympäristö on meidän yhteistä ja sitä voi koristaa ja tehdä myös ”toisille”. Ryhmäläiset ovat saaneet osallistua heti suunnittelusta alkaen toimintaan, kukin omien toiveiden, vahvuuksien ja voimavarojen mukaan. TAIDA!-hakkeen maahanmuuttaja-asiakkailla on uudessa maassa yhteenkuuluvuuden tunteen tarve ja se on tekemisen kautta vahvistunut, kun he ovat saaneet rakentaa yhteistä hyvää ja tuottaa iloa myös muille. Maahanmuuttajille kotiutuminen uuteen maahan ja kaupunkiin on tärkeää, tunne että kuuluu tänne. Kotoutumiseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn liittyy vahvasti ”terveyden tunne”, siksi puhutaan paljon osallisuudesta ja yhteisöllisyydestä. Hankkeen yksilötapaamisia järjestettiin keitaalla; samalla kun juteltiin, samalla tehtiin.
Verkostot, viestintä, yhteistyö, innostus, sosiaalinen lupa.
Molempien haastateltavien mukaan projektin onnistumisen kannalta verkostot ovat olleet olennaisia, kaikki käyttivät omia verkostojaan ja kontaktejaan hyväksi. He löysivät porukoita, jotka innostuivat mukaan, he taas vetivät uusia porukoita mukaan. Kun kaikki oli saatu samalle juonelle ja nähty yhteinen sama päämäärä, niin silloin toiminta sujui. Kaupunkiorganisaation myötämielinen asenne antoi tuulta purjeisiin ja toiminnalle oli saatu sosiaalinen lupa. Viestintä koettiin todella tärkeänä, joka suuntaan. Koordinointia tarvittiin. Yhteistyö on tärkeintä yhteisöllisessä luonto- ja taideprojektissa. Ympäristö on yhteinen ja kuka tahansa voi tehdä projektissa mitä tahansa. Kaiken ei tarvitse olla mahtipontista ja suurta.
Projekteissa on tärkeää myös alku ja loppu. Jos projekti jää elämään, on huolehdittava sille joku vastuullinen taho. Projektia ei saa jättää rempalleen. Kesäkeitaatkin on purettu pois, jotain jäi kuitenkin näkyviin; linnunpöntöt ja maalatut kivet. Molemmat hankkeet päättyvät talvella, joten ainakaan näillä resursseilla ei ensikesänä kesäkeitaita rakenneta. Jotain pysyvää kuitenkin jäi: Verkostoiva työote on mallinnettu Innokylään esimerkiksi.
Luonto on täynnä estetiikkaa, vertauskuvia, metaforia.
Sanna ja Viivi näkevät taiteen (ja luonnon) luonnollisena lähestymistapana yhteisöllisyyden luomisessa ja kehittämisessä. Se on salamyhkäinen vaikutuskanava; taiteen avulla pääsee minuuden äärelle kiertoteitse ja se voi paljastaa jotain uutta itselle, kun analyyttinen mieli ei pälpätä päälle. Ihminen on luonnostaan luova. Taidelähtöinen, luovuuslähtöinen ajattelu on ihmiselle ominaista, ihmisiä pitäisi enemmän kannustaa tekemään taidetta. Luonnossa toimiminen, luonnonmateriaalien hyödyntäminen taiteen eri menetelmissä on kaivattu, pehmeämpi lähestymistapa nykyisessä verbaalisessa, analyyttisessa maailmassa.
