Skip to main content

YPOPO – Yhdistelmäosaamista Pohjois-Pohjanmaalla

Kesto

5.12.2022–29.2.2024, KSAK Oy

Hankkeen tavoitteet

Hankkeen tavoitteena oli valmentaa  puhtauspalvelualan yhdistelmäosaajuuteen sekä antaa valmiuksia työskennellä myös ravitsemisalan avustavissa työtehtävissä, mikä parantaa mahdollisuuksia työllistyä esimerkiksi kokoaikaisesti. Alalla työskentely vaatii työpaikkojen arvostamia asiakaspalvelutaitoja ja asennetta. 

Kunkin asiakkaan opintojen tarkempi sisältö ja koulutuksen kesto määräytyivät osallistujan lähtötason ja työelämän tarpeiden mukaan. Koulutus toteutettiin pääosin työn ohessa monimuotoisena lähi- ja etä-/verkko-opiskeluna.

Hankkeessa otettiin huomioon työelämän yhteistyötarpeet ja -mahdollisuudet ja työvoimatarvetta kartoitettiin läpi hankkeen. Työelämälle järjestettiin 2 tilaisuutta teemoista monikulttuurisen työyhteisön ohjaaminen sekä esimiehenä ja ohjaajana toimiminen.

Toiminta-alue ja kohderyhmä

Hankkeen toiminta-alue oli Pohjois-Pohjanmaa ja kohderyhmänä olivat sekä työssä olevat että työvoiman ulkopuolella olevat henkilöt.

Hallinnoija ja toteuttajat

Hanke oli Koillis-Suomen Aikuiskoulutuksen  ja Oulun Palvelualan Opiston verkostohanke.

Rahoittajat

Euroopan Unioni / NextGenerationEU sekä Jotpa Jatkuvan oppimisen ja työllisyyden palvelukeskus 

Hankkeen kokonaisbudjetti

92 500 €

                  

Lisätietoja hankkeesta

KSAK Oy Koillis-Suomen Aikuiskoulutus

Auli Posio
hallintopäällikkö, hankkeen yhteyshenkilö
040 531 6426, auli.posio(at)ksak.fi

Eine Lohilahti
kouluttaja, hankehenkilö
040 834 6295, eine.lohilahti(at)ksak.fi

OPAO Oulun Palvelualan Opisto

Kaisa Sandberg
hankkeen yhteyshenkilö
kaisa.sandberg(at)opao.fi

Katariina Hautamäki
hankehenkilö
katariina.hautamaki(at)opao.fi.